Julkaistu alunperin 1.3.2013 Tivi -lehden kolumnina.
Suomalaiset ovat arkaa kansaa. Riskinvälttelymme on viime aikoina ollut esillä monessa yhteydessä. Asia taitaa olla niin syvällä kansanluonteessamme, että ratkaisu vaatii muutaman sukupolven tietoista asennemuokkausta. It-alalla fiksut ihmiset välttelevät riskiä työkseen, ja se vaikuttaa alan lisäksi koko Suomeen.
Arkuus vaikuttaa esimerkiksi kasvuyritystoimintaan siten, että riskisijoittajat varovat alkuvaiheen sijoituksia. Suomalaiset sijoittajat haluavat pelata niin varman päälle, että enää ei voi puhua riskisijoittamisesta. Tuttu yrittäjä lähti hakemaan rahoitusta Ruotsista, jossa valuaatiot olivat järkevämpiä ja rahoituksen saamiseen liittyvät ehdot realistisia. Yrittäjän pitää kuitenkin pystyä myymään tiiminsä kyky toteuttaa liiketoimintamahdollisuus niin hyvin, että sijoittajat uskaltavat mukaan.
Ennen asiat sovittiin kättä päälle, ja sitten tehtiin. Luottamus ei ole enää arvossaan: nykyään halutaan tehdä yli kymmensivuisia sopimuksia.
Onhan se oikein, että sovitaan, kuinka tulevaisuudessa riidellään, jotta ei tarvitse riidellä. Anglosaksinen sopimuskulttuuri ja lakimiehistyminen on löytänyt hyvän kaikupohjan suomalaisesta yrityselämästä: insinööri haluaa asiat valmiiksi paperille varmuuden vuoksi. Onneksi on vielä isojakin yrityksiä, joiden kanssa pääsee kauppoihin ihan parisivuisella sopimuksella, toki yleiset ehdot ovat liitteenä. Meidän pitää päästä irti tarpeesta työllistää lakimiehiä jokaisessa kaupassa. Sekä myyjän että ostajan on aidosti etsittävä win-win-tilannetta, jossa kummallekaan ei tule intressiä rikkoa toimivaa järjestelyä. Lopulta vain molempien osapuolien kokema hyöty tuottaa tasapainon, jota mikään sopimus ei voi taata.
Henkilöstöasioissa suomalaiset ovat erityisen arkoja. Yli 50-vuotiaiden on vaikeaa työllistyä. Mitä ihmettä siinä pelätään? Ajatelkaa nyt, yli viisikymppinen on kokenut eikä hötkyile, tietää, mitä työ on ja on valmis tekemään sitä. Hän on töissä vielä reilusti yli kymmenen vuotta.
Kuinka moni 25-vuotias vasta valmistuva tai viimeisten vuosien opiskelija aikoo olla samassa firmassa yli 10 vuotta? Olen myös huomannut, että teekkari palkkaa teekkarin. Eikö järkevämpää olisi palkata sellainen henkilö, joka ymmärtää asiakasta ja asiakkaan maailmaa? Monesti kaupallishallinnollinen koulutustausta on sopivampi, mutta koska se ei ole teekkarijohtajalle tuttu, taas palkataan yksi sähköinssi ja luullaan, että hän sopii vakuutusyhtiön projektiin.
Arkuus estää vaatimasta hyvää työtä ja antamasta kritiikkiä.
Kritiikin antamista varten esimies piiskaa itsensä raivoon, ja sitten haukkuu alaisensa lyttyyn. Joskus esimies siloittelee asian valjuksi, jottei vain loukkaa alaista, eikä nuhdeltu edes ymmärrä tulleensa nuhdelluksi. Tai sitten palautetta ei anneta lainkaan. Palautteen antaminen on pakollista tai muuten muulle organisaatiolle annetaan viesti: ”meillä on lupa tehdä huonosti”.
Rohkeus edellyttää päättäväisyyttä. Arkuus estää tekemästä päätöksiä. Monet ovat mieluummin ajopuita kuin tekevät vaikeita päätöksiä. Vaikeita asioita pitää edistää aktiivisesti, ei vain tutkia ja miettiä mahdollisuuksia. Jos asiaa pohtii ja miettii tarpeeksi pitkään, aika menee ohi, eikä enää tarvitse päättää. Näin toimii moni suomalainen. Jos päätöstä ei tehdä heti, lopputulos on sama kuin suoraan päättäisi ”ei”. Suoraan päättäminen on suoraselkäistä ja lisäksi se vapauttaa mentaalista kapasiteettia, kun enää ei tarvitse hautoa vaikeaa asiaa. Puuttuu enää jämäkkä toimeenpano.